25.10.2021 | Digitaalinen mainonta, Dynaaminen, Paikallisratkaisut, Liikenneympäristö

Tuplasti näyttävyyttä suomen vilkkaimmalla rautatieasemalla

Yksi suomalaisten keskeisimpiä kulkureittejä on Helsingin Rautatieasema, jonka kautta kuljetaan parhaimmillaan satoja tuhansia kertoja päivässä. Päärautatieaseman keskeisimmällä paikalla sijaitsee vaikuttavat ja näyttävät digitaaliset mediapintamme – The Grand Central Double.

Eliel Saarisen suunnittelema ja reilun 100 vuoden ikään ehtinyt Helsingin päärautatieasema on kävijämäärältään mitattuna Suomen vilkkain yksittäinen rakennus. Päärautatieasemaa pidetään yhtenä maailman kauneimmista rautatieasemista. Päärautatieasema on liikenteen solmukohta, jonka lävitse kulkee päivittäin jopa 250 000 kävijää.¹

The Grand Central Double kertoo brändisi viestin sekä paikallisille työmatkustajille että suuremmalle yleisölle valtakunnallisesti – asemalta kuljetaan viikoittain yli 60 kaupunkiin.

Suuri huomioarvo vaatii näyttävät mainosvälineet, ja siihen olemmekin panostaneet. Viestisi näkyy kirkkaasti kahdessa LED-näytössämme, jossa uusin teknologia mahdollistaa sekä animoinnit että reaaliaikaisen mainonnan.

Dynaamisen kampanjan toteutus

NÄKYVYYSVAIHTOEHTOJA

Haluamme tehdä näyttävyydestä helppoa, ja siksi tarjoammekin käyttöösi erilaisia näkyvyyspaketteja:

 vr yhtymä kioskihalli

THE GRAND CENTRAL FULL HORIZON – LUO ELÄMYS TAPETOIMALLA KIOSKIHALLI

The Grand Central Full Horizon kattaa yhteensä molemmat digitaaliset bannerit, sekä viisi staattista banneria. Tällä huikealla kokonaisuudella otat näyttävästi haltuun koko Rautatieaseman kioskihallin. Digitaalisilla bannereilla voidaan toteuttaa mainoksia liikkuvalla kuvalla, ajankohtaan sopivalla viestillä (day parts), sekä dynaamisilla mainoksilla, esimerkiksi säätilaan tai juna-aikatauluihin viitaten.

Tuotetiedot

 vr yhtymä kioskihalli

HE GRAND CENTRAL DOUBLE – VAIKUTA KAHDELLA SUURELLA DIGINÄYTÖLLÄ

The Grand Central Double kattaa molemmat rautatieaseman diginäytöt, jotka yhdessä mahdollistavat valtavan mainostilan Helsingin päärautatieaseman sisäseinällä. Kontakteja The Grand Centralin digitaalisille näytöille kertyy yhteensä noin 1,2 miljoonaa viikoittain.

Tuotetiedot

Tutustu Isot Digit-tuotteisiin

 

Inspiroidu Caseista

Lue miten Lemonsoft tunnisti digitaalisen ulkomainonnan hyödyt ja käytti kampanjassaan The Grand Central Doublea ja Downtown Digital Helsinki Highstreet -verkostoa ≫

Tutustu miten Ainacomin dynaaminen kampanja toi suuren huomioarvon halutussa kohderyhmässä ≫

Lue miten Kotipizza puhutteli hyperlokaakeilla viesteillä ja valloitti Helsingin päärautatieaseman The Grand Central Double -mediapinnoilla ≫


Lähteet:

¹) Päärautatieasema