Digitaalinen mainonta, Ostosympäristö, Kaupunkiympäristö

KASVATA BRÄNDIN TUNNETTUUTTA JA HARKINTAA LEIKKISÄLLÄ TOTEUTUKSELLA

Ulkomainonta toimii erinomaisesti ajankohtaisten aiheiden esiintuojana. Ingmanin kesäinen Creamy-jäätelökampanja näkyi toukokuussa Bauer Media Outdoorin mainosverkostoissa kauppakeskuksissa. Lisäksi erikoisratkaisuna Kampin, Hansan ja Koskikeskuksen kauppakeskuksissa Creamy houkutteli kuluttajia viettämään aikaa pehmeän jäätelöbrändin maailmassa. Ingmanin Creamy-brändi näkyi luovasti myös mainoslaitteiden koteloinnissa. Pehmeän vaaleanpunaiseksi koteloitu digitaalinen kampanja haastoi ihmisiä kokeilemaan onnenpyörää, josta oli mahdollisuus voittaa jäätelöä sekä koko perheen matka Muumimaailmaan.

Erikoistoteutuksen mainosvälineeksi valikoitui Shopping Digital -näyttö, jonka interaktiivisen kosketusominaisuuden avulla voidaan aktivoida kohdeyleisöä, erottua ja luoda ilmiöitä vuorovaikutteisilla toteutuksilla. Tutkimusten mukaan Ingman Creamyn tapaisen animoidun mainoksen parissa vietetään 60% enemmän aikaa.

"Kampanjalla haluamme herättää huomiota sekä vaikuttaa positiivisella tavalla tunteisiin aktivoimalla kiinnostuneita kuluttajia pelin avulla vuorovaikutukseen Ingman Creamyn -premiumjäätelöbrändin kanssa. Tavoitteena on lisätä Ingman Creamyn tunnettuutta sekä lisätä positiivisia assosiaatioita brändiin hauskalla ja leikkisällä toteutuksella. Kohderyhmänä ovat erityisesti perheelliset, 25-45 -vuotiaat kaupunkilaiset," Unileverin Ice Cream Desserts brand manager Hilla Carpén sanoo.

 Unilever Kamppi (4)

Digitaalinen mainonta - lue asiakastarinoita

Pelastusarmeijan kampanja toteutettiin ohjelmallisen ostamisen avulla

Digitaalinen mainonta

Pelastusarmeijan kampanja toteutettiin ohjelmallisen ostamisen avulla

Pelastusarmeija uudisti perinteisen Joulupata-kampanjansa käyttämällä ohjelmallista ostamista...
Lue lisää
Valio Oltermanni muistutti liikenneturvasta näyttävästi

Digitaalinen mainonta

Valio Oltermanni muistutti liikenneturvasta näyttävästi

Valio Oltermanni halusi tehostaa liikenneturvallisuuskampanjaansa mahdollisimman vaikuttavasti,...
Lue lisää
Mustin ja Mirrin kampanja puhui lemmikkien puolesta uudenvuodenaattona

Digitaalinen mainonta

Mustin ja Mirrin kampanja puhui lemmikkien puolesta uudenvuodenaattona

Mustin ja Mirrin puhutteleva erikoistoteutus herätti huomiota uudenvuodenaattona Musiikkitalon...
Lue lisää

Ostosympäristö - lue asiakastarinoita

L'Oréal lanseerasi uutuustuotteen hyödyntäen realistista 3D-toteutusta

Ostosympäristö

L'Oréal lanseerasi uutuustuotteen hyödyntäen realistista 3D-toteutusta

L'Oréalin uutuustuote Revitalift Clinical Vitamin C Serum lanseerattiin upealla 3D-toteutuksella....
Lue lisää
FOX YHDISTI ULKOMAINONNAN VAIKUTTAVAAN MARKKINOINTITEMPAUKSEENSA

Ostosympäristö

FOX YHDISTI ULKOMAINONNAN VAIKUTTAVAAN MARKKINOINTITEMPAUKSEENSA

Vaikka ulkomainonta on tehokas mainoskeino jo sellaisenaan, sen merkitystä muiden kampanjoiden...
Lue lisää
Kun luova aineisto toimii, myynti vetää – Atrian kanafileiden myynti kasvoi 43 %

Ostosympäristö

Kun luova aineisto toimii, myynti vetää – Atrian kanafileiden myynti kasvoi 43 %

Atria Suomi Oy halusi kampanjassaan kertoa, että kaikki kanatuotteet voidaan jäljittää...
Lue lisää

Kaupunkiympäristö - lue asiakastarinoita

Lux Helsingin valoteos elävöittää katukuvaa Musiikkitalon seinällä

Kaupunkiympäristö

Lux Helsingin valoteos elävöittää katukuvaa Musiikkitalon seinällä

Valotaidefestivaali Lux Helsingin aikaan Musiikkitalon seinää koristaa SPECTRUM, tekoälypohjainen...
Lue lisää
Helsingin Sanomat – Land of free press

Kaupunkiympäristö

Helsingin Sanomat – Land of free press

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tavatessa Suomessa...
Lue lisää
Ulkomainoskampanja kasvatti Elisan myymäläkävijämääriä 6,3 %

Kaupunkiympäristö

Ulkomainoskampanja kasvatti Elisan myymäläkävijämääriä 6,3 %

Elisa halusi todentaa ulkomainonnan vaikutuksen myymäläkävijämääriin. ToinenPHD tutki, kuinka...
Lue lisää