14.11.2019 | Digitaalinen mainonta, Ostosympäristö, Kauppakeskusmedia

Sello on Suomen paras kauppakeskus 2019

Kauppakeskus Sello valittiin lokakuussa Suomen parhaaksi kauppakeskukseksi NCSC Awards -gaalassa. Voiton takana on pitkäjänteinen työ kiinteistökehityksen parissa sekä yhteisöllisyys, jota Sello on rakentanut vaikutusalueellaan kohtaamispaikkana ja kaupunkikeskuksena. Erityisenä perusteluna tuomaristo nosti esiin kauppakeskuksen aseman kiinteistöalan suunnannäyttäjänä vastuullisen kehittämisen ja energiatalouden saralla.

”Kauppakeskustamme pidetään suunnannäyttäjänä ja inspiraationa koko toimialalle! Vahva yhteisöllisyys vie meitä eteenpäin kaupunkikeskuksena, jolla on tärkeä rooli niin lähialueella kuin koko Espoossa. Olemme erittäin kiitollisia ja otettuja siitä, että pitkäaikainen panostuksemme kauppakeskuksen kehittämisen saralla on saanut arvoisensa tunnustuksen”, kommentoi kauppakeskus Sellon kauppakeskusjohtaja Marjo Kankaanranta.

Espoon Leppävaarassa sijaitseva Sello on yksi Pohjoismaiden suurimmista ja monipuolisimmista kauppakeskuksista. Yli 170 liikkeen joukosta löytyy kattava valikoima muodin, sisustuksen, vapaa-ajan ja hyvinvoinnin liikkeitä.

vastuullinen ja ympäristöystävällinen sello

Kauppakeskus Sellolla on toiminnanaikainen platinatason LEED-ympäristösertifikaatti ekologisesti kestävästä toiminnasta ja se on Suomen ensimmäinen toiminnaltaan hiilineutraali kauppakeskuskiinteistö. Sello on jo pitkään tehnyt töitä selvittääkseen ja pienentääkseen ympäristövaikutuksiaan. Ympäristöystävällisyys on myös tuonut taloudellisia säästöjä. Esimerkiksi kiinteistön energiankulutusta on saatu viimeisen viiden vuoden aikana laskettua 20 prosenttia ja merkittäviä säästöjä kauppakeskukselle tuo kiinteistöön sulautettu virtuaalivoimalaitos, jossa on muun muassa 2 500 aurinkopaneelia ja Pohjois-Euroopan suurin kiinteistöön sulautettu sähkövarasto. Sello on toiminut uusiutuvalla energialla tuotetulla sähköllä jo vuodesta 2010 ja tänä vuonna kauppakeskuksen käyttämä energia tuotetaan 100 prosenttisesti uusiutuvilla energiamuodoilla. Vuoden 2019 aikana Sellon hiilijalanjälki on pienentynyt 35 % ja jäljelle jäävät päästöt kompensoidaan ensimmäistä kertaa päästökauppajärjestelmän kautta.

Sello on Suomen ensimmäinen kauppakeskus, joka siirtyi hiilineutraaliin jätehuoltoon. Hiilineutraalissa jätehuollossa pyritään minimoimaan jätehuollon päästöt kehittämällä kierrätystä ja välttämällä turhaa jätettä. Sellossa syntyvästä jätteestä saadaankin kierrätettyä jo 74 %. Kierrätysasteen nostamiseksi Sello tarjoaa myös asiakkailleen monipuoliset mahdollisuudet jätteiden kierrätykseen ja onkin yksi suurimmista kierrätyspisteistä Espoossa.

yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä

Sello panostaa myös yhteisöllisyyteen ja viihtyvyyteen. Sello on osa vaikutusalueensa asiakaskunnan ja yhteisön arkea ja juhlaa kohtaamispaikkana sekä kaupunkikeskuksena. Keskusta kehitetään jatkuvasti vastaamaan asiakkaiden tarpeita ja toiveita. Sellosta löytyy muun muassa pääkaupunkiseudun toiseksi vilkkain kirjasto ja monipuolinen kulttuuri- ja viihdetarjonta.

”Olemme yhteisöllinen kaupunkikeskus, johon kaikki ovat tervetulleita viettämään aikaa”, Marjo Kankaanranta toteaa.

Vastuullisuus näkyy Sellossa myös sosiaalisena vastuuna muun muassa ennaltaehkäisevän nuorisotyön merkeissä. Lisäksi kauppakeskus järjestää muun muassa kauppakeskuskävelyjä senioreille sekä Street Food @Sello -ruokatapahtumaa keväisin. Kauppakeskus tekee paljon yhteystyötä myös läheisten koulujen ja eri yhdistysten ja seurojen kanssa.

Vuokralaisilleen ja Sellon henkilökunnalle kauppakeskus tarjoaa turvallisuus-, ensiapu- ja alkusammutuskoulutuksia ja koko Sellon henkilökunnalla on mahdollisuus kouluttautua ympäristömanageriksi.


suomen paras kauppakeskus kuuluu kattavan kauppakeskusmedian verkostoomme

Myös kauppakeskus Sello kuuluu Clear Channelin kauppakeskusmedian verkostoomme yhdessä 35 muun Suomen upeimman kauppakeskuksen kanssa. Kauppakeskusmediamme tavoittavuus ja laatu on omaa luokkaansa. Valtakunnallinen verkostomme on kiistatta markkinoiden laajin ja tehokkain. Kauppakeskusmedian verkostomme tavoittaa yli 70 miljoonaa viikkokontaktia ja siihen kuuluu lähes 500 Shopping Digital -mainosnäyttöä sekä 30 Shopping Wall -mainospintaa.

Katso kartalta kauppakeskusmediamme valtakunnallinen ja vaikuttava verkosto.


kauppakeskusmediamme tavoittaa

Kauppakeskusmainonta on ylivoimainen keino tavoittaa kuluttajat siellä, missä ostopäätöksiä tehdään. Kauppakeskusympäristössä vieraillessaan kuluttajat ovat avoimia kaupallisille viesteille ja kauppakeskukset ovatkin markkinoijan kannalta ensisijaisen tärkeitä kohdeyleisön puhuttelemisen kannalta. Kauppakeskuksissa viihdytään ostosten ja oheispalvelujen parissa pitkiäkin aikoja, joten kauppakeskusmedian tavoittavuus on erinomainen.

katso video

Kauppakeskusmedia tarjoaa mahdollisuuksia niin valtakunnalliseen peittoon kuin paikalliseen näkyvyyteen.  Mahdollistamme tehokkaan näkyvyyden kuluttajan ostopolun tärkeimmillä hetkillä. Mainostajan käytettävissä on massiivinen digitaalisten mainospintojen verkosto keskuksien sisällä, jättinäyttöjä maksimaalisen vaikutuksen tekemiseen sekä promootiomahdollisuudet esimerkiksi tuotejakelua ja -lanseerauksia varten. Rakennamme kampanjallesi näkyvyyden vaikuttavimmille ja keskeisimmille paikoille!

OTA YHTEYTTÄ