6.2.2019 | Tutkimus

Neurotieteilijä Suomen tavoittavimmasta mediasta: "koko, liike ja yllättävyys vaikuttavat"

Ulkomainonnan avulla tavoitetaan 97 prosenttia väestöstä. Neurotieteen tutkijan mukaan ihmiset on helppo tavoittaa kaduilla ja kauppakeskuksissa, koska siellä heillä on resursseja havainnoida ympäristöä.

Kuljitko eilen kaupungilla, matkustitko bussilla tai autoilitko maantiellä? Niin moni muukin, ja sen vuoksi ulkomainonta on Suomen tavoittavin media. Kantar TNS:n toteuttaman tutkimuksen mukaan ulkomainonnan taakse jäivät tavoittavuudessa verkko, tv, suoratoistopalvelut, internet, sanoma- ja aikakauslehdet sekä radio.

Tutkijatohtori Jaana Simola Helsingin yliopiston neurotieteen tutkimuskeskuksesta ei ylläty tuloksesta. Hän uskoo, että ulkomainonnalle paitsi altistutaan, se myös vaikuttaa muita medioita paremmin.

”Kun ihmiset liikkuvat ulkona, he eivät ole kognitiivisesti niin kuormittuneita kuin sanomalehteä lukiessaan tai netissä surffatessaan. Kadulla pitää toki keskittyä liikenteeseen, mutta muuten ihmisillä on enemmän resursseja havainnoida ympäristöä. Siksi he havaitsevat mainoksia helpommin”, Simola sanoo.

Sama kognitiivisen eli tiedollisen kapasiteetin laajentuminen näkyy hänen mukaansa kadunvarsien lisäksi myös muissa paikoissa, joissa ulkomainontaa tutkittiin. Niitä olivat muun muassa ruokakaupat, kauppakeskukset, joukkoliikenne ja lentoasemat.

Koko ja liike yllättävät

Ihmiset ovat jo kauan sitten oppineet, mihin kohtaan verkkosivuja mainokset sijoittuvat ja miltä lehtimainokset näyttävät toimitukselliseen sisältöön verrattuna. Sen vuoksi niitä on myös helppo vältellä. Ulkomainonta tulee puolestaan usein vastaan yllättäen, jolloin siltä on vaikeampi välttyä.

”Kun mainosta ei pysty ennakoimaan, siihen tulee väkisinkin kiinnitettyä huomiota. Mainokset saattavat myös olla todella isoja, jolloin niitä on lähes mahdoton olla huomaamatta”, Simola sanoo.

Myös ulkomainosten liike on tehokas tarkkaavaisuuden vangitsija. Simola on tehnyt kollegoidensa kanssa testejä, joissa tutkittiin animoidun nettimainoksen eroa staattiseen versioon. Mainoksissa oli selvä ero: jos mainoksessa oli liikettä, se havaittiin huomattavasti paremmin kuin liikkumaton versio.

”Evoluution näkökulmasta ihmisten on pitänyt olla todella herkkiä vihollisten varalta. Siksi näköjärjestelmämme on erityisen herkkä liikkeelle, ja havaitsemme sen välittömästi”, Simola sanoo.

Mainonta lähelle ostotapahtumaa

Ulkomainontaa uudelle tasolle vievä Clear Channel kehittää mainosmediaverkostoaan keskeisimmille paikoille ja lähelle ostotapahtumaa.

”Digitaalisen ulkomainonnan ketteryys puolestaan mahdollistaa mainosviestin kohdistamisen oikeaan aikaan oikeassa paikassa, esimerkiksi jäätelömainoksen helteellä ja sateenvarjot sadesäällä. Nämä ovat varmasti hyvät syyt sille, että parina viime vuotena ulkomainonta on ollut nopeimmin kasvava mediaryhmä ja Clear Channel kasvanut nopeasti”, Clear Channelin toimitusjohtaja Timo Tammi sanoo.

Ulkomainonnan mittaaminen ja tulokset 2018 -tutkimuksessa selvisi, että ulkomainonta tavoittaa 97 prosenttia ihmisistä. Seuraavaksi eniten eli 95 prosenttia tavoittaa internet, ja sitten tulevat sanomalehdet 93 prosentilla. Televisio ja suoratoistopalvelut tavoittavat 91 prosenttia kyselyyn vastanneista. Haastateltavilta kysyttiin, kuinka usein heillä on tapana tehdä tiettyjä asioita, kuten lukea lehteä, kuunnella radiota tai käydä tietyissä paikoissa.

Tutustu Kaupunkiympäristö-tuotteisiin

 

Lisätietoja:
Pilvi Rissanen
Head of Marketing
Clear Channel
puh. 0500 680 008
pilvi.rissanen@clearchannel.fi

Clear Channel Suomi Oy valtakunnallinen ulkomainosyhtiö. Olemme osa globaalia Clear Channel Outdoor -konsernia. Mainosratkaisumme tavoittavat halutun kohderyhmän niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Mainoslaiteverkostomme sijaitsevat kaupunkien keskustoissa, suosituimmissa kauppakeskuksissa sekä myymälöiden sisällä, vilkkaimpien teiden varsilla ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla.