16.5.2016 | Digitaalinen, Inspiraatio

Ulkomainonta ja mobiili - tavoittava yhdistelmä

TNS Gallupin teettämä tutkimus kertoo mobiilinetin käytön olevan kasvussa erityisesti nuorten keskuudessa

Tutkimus näyttää suomalaisten mediapäivän kehityksen vuodesta 2014 vuoteen 2015. Vähenemistä tapahtui aikakaus- & sanomalehtien, kirjallisuuden, sekä television parissa joihin käytettiin aikaa kaksi minuuttia vähemmän kuin edellisvuonna. Internetiä puolestaan käytettiin 7 minuuttia enemmän kuin vuonna 2014. Netin kokonaiskäyttöaikaa lisäsi etenkin mobiilin kasvu, joka näkyi erityisesti nuorten keskuudessa muun väestön seuratessa suuntaa perässä.

Myös ulkomainonta kasvatti markkinaosuuttaan peräti 4,2 prosenttiin vuonna 2015. Yhdistämällä nämä kaksi kasvavaa mediaa mainostaja saa lyömättömän strategisen työkalun kuluttajien tavoittamiseen. Ulkomainonta toimii mobiilimainonnalle loistavana kumppanina ja mahdollistaa uniikkien ja aktivoivien kampanjoiden toteuttamisen siellä missä kuluttajat liikkuvat.

Ota yhteyttä myyntiimme niin suunnittelemme tarpeitasi vastaavan kampanjan kattavan verkostomme avulla.Tutkimus näyttää suomalaisten mediapäivän kehityksen vuodesta 2014 vuoteen 2015. Vähenemistä tapahtui aikakaus- & sanomalehtien, kirjallisuuden, sekä television parissa joihin käytettiin aikaa kaksi minuuttia vähemmän kuin edellisvuonna. Internetiä puolestaan käytettiin 7 minuuttia enemmän kuin vuonna 2014. Netin kokonaiskäyttöaikaa lisäsi etenkin mobiilin kasvu, joka näkyi erityisesti nuorten keskuudessa muun väestön seuratessa suuntaa perässä.

Myös ulkomainonta kasvatti markkinaosuuttaan peräti 4,2 prosenttiin vuonna 2015. Yhdistämällä nämä kaksi kasvavaa mediaa mainostaja saa lyömättömän strategisen työkalun kuluttajien tavoittamiseen. Ulkomainonta toimii mobiilimainonnalle loistavana kumppanina ja mahdollistaa uniikkien ja aktivoivien kampanjoiden toteuttamisen siellä missä kuluttajat liikkuvat.

Ota yhteyttä myyntiimme niin suunnittelemme tarpeitasi vastaavan kampanjan kattavan verkostomme avulla.

Lähde: https://www.tns-gallup.fi/uutiskirje/2016/suomalaisten-mediapaiva

http://www.outdoorfinland.fi/uutiset/ulkomainonnan-kasvu-jatkuu-rajoituksista-huolimatta/6-6

Lähteet
https://www.tns-gallup.fi/uutiskirje/2016/suomalaisten-mediapaiva
http://www.outdoorfinland.fi/uutiset/ulkomainonnan-kasvu-jatkuu-rajoituksista-huolimatta/6-6

Jaa sisältö: