The Rex2019_Fazer

Ulkomainonnan suunnitteluohje

Ulkomainonta antaa loputtomasti mahdollisuuksia erottua, vain mielikuvitus on rajana. Toimivia mainoskampanjoita on monenlaisia – rohkeita tai klassisia, järkeen tai tunteen vetoavia, taktisia tai brändillisiä, suurella tai pienellä budjetilla tehtyjä. Onnistuneen kampanjan suunnittelun taustalla vaikuttavat kuitenkin samat työvaiheet. Ota tästä talteen muistilista, jolla varmistat mainoksesi menestyksen edellytykset!


Kampanjan suunnitteluvaiheet

1. Määrittele tavoite. Haluatko esimerkiksi lisätä tietoisuutta vai aktivoida asiakkaitasi ostamaan jotakin? Tietoisuuden lisääminen ja brändin rakentaminen on tärkeää pitkällä tähtäimellä, kun taas taktinen mainonta ohjaa ostamaan ja parantaa myyntiä nopeasti. Esimerkiksi isot ja vaikuttavat digipinnat sopivat brändin kasvattamiseen erinomaisesti, kun taas Store Digital ja Shopping Digital-verkostomme sopivat taktiseen mainontaan juuri ostopäätöksen hetkellä.

2. Määrittele kohderyhmä. Haluatko tavoittaa uusia asiakkaita ison yleisön keskuudesta vai kohdentaa mainoksesi tarkasti potentiaalisille asiakkaille?Minkälainen tausta kohdeasiakkaalla on ja mitä hän arvostaa? Mitä asiakkaan ongelmia tuotteesi tai palvelusi ratkaisee? Missä hänet tavoittaa? Hyödyntämällä Clear Channelin kohderyhmätietämystä tavoittavimman sijainnin valitseminen on erittäin helppoa. Lue lisää kohdentamisesta »

3. Määrittele budjetti. On totta, että budjetti on tutkimuksen (1 mukaan heti luovan toteutuksen jälkeen tärkein kampanjan tehokkuuteen vaikuttava tekijä. Myös pienellä budjetilla voidaan kuitenkin saavuttaa erinomaisia tuloksia, kun käytössä on toimiva mediaratkaisu ja luova toteutus on kekseliäs sekä juuri kohdeasiakkaaseen vetoava. Tutustu esimerkiksi paikalliseen mainontaan, joka vaikuttaa tehokkaasti siellä, missä asiakkaasi ovat »

4. Valitse kanavat. Oikeanlaisen mediamixin hyödyntäminen on tänä päivänä tärkeää, sillä asiakkaan ostopolku on pirstaloitunut vahvasti useisiin eri kanaviin perinteisten sekä digitaalisten medioiden välillä. Ulkomainonta on hyvin kustannustehokas vaihtoehto, kun tarkastellaan sen uskomatonta tavoittavuutta. Esimerkiksi klassisen Adshel Finland Launch -verkoston CPT (tuhannen kohderyhmäkontaktin hinta) on vain 1,94 €.

5. Suunnittele luova toteutus. Onnistunut toteutus on suunniteltu tavoitetta ja kohderyhmää silmällä pitäen. Toimivaan ulkomainokseen perehdytään tarkemmin seuraavassa kappaleessa.

6. Mittaa onnistumista. Kasvoiko myynti, herättikö mainos ostokiinnostuksen tai liitetäänkö brändiisi aikaisempaa enemmän haluamiasi mielikuvia? Muista, että mainonnan onnistumisen mittaamiseen on useita erilaisia keinoja ja esimerkiksi brändimainonnan vaikutukset näkyvät vahvemmin vasta pitkällä aikavälillä. Kampanjan mittaamisen sopii hyvin lisäpalveluna tarjoamamme ulkomainoskampanjan huomioarvotutkimus.

Millainen on hyvä luova toteutus?

1. Yksinkertaisuus

Mainos nähdään vain lyhyen ajan, joten viestin tulee olla nopeasti omaksuttava.

Tarkista ainakin nämä:

  Jokainen mainoksen visuaalinen elementti on relevantti ja tukee viestin läpimenoa.

  Mainokseen sisältyy kuva mainostettavasta tuotteesta.

 

Yksinkertainen mainos on tehokas

 

2. Brändi

Brändin tulisi käydä selkeästi ilmi mainoksesta. Liitä mukaan selkeän kokoinen logo, mutta älä kuitenkaan niin isoa, että se vie huomion mainoksen ydinviestiltä. Jos brändi on niin selkeä ja tunnistettava, että siitä voidaan viestiä muilla tavoin, kuten väreillä ja fontilla, logoa ei välttämättä tarvita ollenkaan.

Tarkista ainakin nämä:

Mainoksen visuaaliset elementit, kuten käytetyt värit, ovat linjassa muun viestinnän kanssa.

Mainonnassa on yhtenäinen, brändin mukainen teema.

https://info.clearchannel.fi/hubfs/Finnair_DD_1-1.jpg

3. Kuvat ja kontrasti

Käytä isoja, selkeitä kuvia, jotka eivät kaipaa sanallista selittämistä ja pidä tausta yksinkertaisena. Näin huomio kiinnittyy haluttuihin asioihin. Huomioi myös ympäristö ja vuodenaika, sillä mainoksen tulisi erottua ympäristöstään. 

Tarkista ainakin nämä:

Valitse kirkkaita, selkeitä ja voimakkaita värejä, jotka näkyvät myös kauempaa. Hyviä värivaihtoehtoja ovat mm. musta, punainen, keltainen ja sininen. 

Taustan ja tekstin välillä on korkea kontrasti ja kuvat ovat laadukkaita sekä tarkkoja.

 

https://info.clearchannel.fi/hubfs/Hagl%C3%B6fs_The%20Rex_3-muokattu.jpg

4. Teksti

Tiivistä sanamäärä minimiin ja käytä selkeää fonttia (non-serif, bold) sekä tarpeeksi suurta fonttikokoa. Huolehdi, että tekstin väritys erottuu selkeästi taustasta. Tässä auttavat myös reunukset tekstin ympärillä.

Tarkista ainakin nämä:

Mainoksessa tarjotaan jotakin tiettyä asiaa, kuten uutuustuotetta.

  Tekstisisältö on ilmaistu tiiviisti, sanoja on korkeintaan kymmenen.

5. Rohkeus

Pyri herättämään huomiota ja tunteita. Kolmiulotteisuus, liikkuvat osat ja animointi herättävät paremmin huomiota kuin staattinen mainos. Jos käytössä on useampi lähekkäin sijoitettu pinta, käytä mielikuvitusta ja kuljeta tarinaa. Hyödynnä myös digitaalisen mainonnan joustavuutta ja mahdollisuutta dynaamiseen sekä vuorovaikutteiseen mainontaan.

Rohkea mainos kiinnittää huomion - land of free press kampanja

 

Muista lopuksi, että säännöt on tehty rikottaviksi

Joskus kaiken voi tehdä vastavirtaan ja silti päätyä oikeaan lopputulokseen. Ole siis luova, innovatiivinen ja kyseenalaista!

 

 

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

0207 312 000. tai lähetä sähköpostia
sales@clearchannel.fi