stage-5.jpg

Consumer Connection System: Ulkomainonnan parhaiten tavoittamat kohderyhmät

Ulkomainonta saa aikaan huomaamista, harkintaa ja ostopäätöksiä. Dentsu Aegis Networkin kanssa toteutettu ulkomainonnan kohderyhmäajo paljastaa ulkomainonnalle otollisimmat kohderyhmät.

ccs.png

CCS (Consumer Connection System) on Dentsu Aegis Networkin tuottama kuluttaja- ja mediatutkimus. Tutkimus on toteutettu 52 maassa, mukaan lukien Pohjoismaissa. Suomessa nettipaneelitutkimus tehtiin vuonna 2016 ja siihen osallistui yhteensä 5400 vastaajaa ikäryhmässä 15-74-vuotiaat. Clear Channel on hyödyntänyt tutkimuksesta saatua dataa tunnistaakseen ulkomainontaa parhaiten huomaavat kohderyhmät.

Ulkomainonta tavoittaa koko väestön niin tasaisesti, että tavoittavuuden pohjalta on ollut vaikeaa muodostaa selkeitä kohderyhmiä. CCS:n kyselyssä vastaajilta kysyttiin yksityiskohtaisesti ulkomainonnan huomaamiseen liittyviä kysymyksiä, ja saatujen tulosten pohjalta pystyttiin väestöä klusteroimalla muodostamaan neljä erilaista segmenttiä.

Nämä neljä kohderyhmää eroavat toisistaan taustatekijöiden perusteella, ja kerromme alla hieman tarkemmin kutakin segmenttiä määrittävistä tunnuspiirteistä. Segmenttikuvauksissa mainittujen ulkomedialokaatioiden lisäksi kaikki kohderyhmät huomaavat erityisen hyvin promootioita, jotka perinteisen ulkomainonnan tapaan saavat aikaan harkintaa ja ostopäätöksiä.

Trendikkäät, korkeasti koulutetut pääkaupunkiseutulaiset

Tässä kohderyhmässä korostuvat korkeakoulutetut, nuoret pääkaupunkiseutulaiset. He ovat pääasiassa keski- ja hyvätuloisia, huolettomia rahankäyttäjiä, vapaamielisiä ja kiinnostuneita kulttuurista. He pitävät kulttuuriharrastuksista, hyväntekeväisyydestä ja matkustelusta ulkomailla.

He huomaavat ulkomainontaa erityisen hyvin kaupunkien kaduilla sekä juna- ja metroasemilla tai niiden läheisyydessä. Näkyvyys ostopaikoissa tai niiden läheisyydessä onkin oivallinen keino saada kuluttaja kiinnostumaan brändistäsi sekä ohjata ostoksiin.

Kaupunkilaisnaiset

Tässä kohderyhmässä korostuvat kaupunkilaiset, työssäkäyvät naiset, mutta segmenttiin kuuluu myös opiskelijoita. Segmenttiin kuuluvat henkilöt pitävät lemmikkieläimistä ja harrastavat esimerkiksi pelaamista ja käsitöitä.

Ulkomainonta tavoittaa kaupunkilaisnaiset hyvin kautta linjan, mutta erityisen hyvin he huomaavat sitä tienvarsitauluissa, kaupunkien kaduilla sekä ruokakaupoissa ja ostoskeskuksissa. Ulkomainonta onkin tehokas väline kuluttajan ostopolun varrella saaden aikaan huomaamista, kiinnostusta sekä ohjaten ostoksiin.

Hyvätuloiset korkeakoulutetut miehet

Nimensä mukaisesti tässä segmentissä korostuvat sosiaaliset ja kunnianhimoiset nuorehkot miehet, jotka ovat korkeasti koulutettuja ja hyvätuloisia.  He pitävät kansainvälisistä tuotemerkeistä ja ovat valmiita maksamaan laadusta. Mainonnassa he arvostavat tietoa antavaa sisältöä.

Kohderyhmän edustajat käyttävät erityisen paljon aikaa matkustukseen teitse, minkä takia he huomaavat ulkomainontaa pääasiassa tienvarsitauluissa. Ulkomainonta tarjoaakin oivallisen keinon olla näkyvillä kuluttajan ostopolun varrella saaden aikaan huomaamista ja herättäen ostokiinnostuksen.

Eläkeikää lähestyvät

Tässä segmentissä korostuvat yli 55-vuotiaat, joten kohderyhmä koostuu pääosin eläkkeellä olevista tai osa-aikatöissä käyvistä suomalaista. Eläkeikää lähestyvät ovat luonteeltaan sosiaalisia ja itsevarmoja, ja heidän arvomaailmaansa määrittää konservatiivisuus. Mainonta antaa heille etenkin tietoa saatavilla olevista asioista. He suosivat tunnettuja tuotemerkkejä, mutta tekevät kuitenkin myös heräteostoksia. Heidän harrastuksissaan korostuu kotoilu (mm. sisustus), mutta myös rahapelit ja ostoksilla käyminen kiinnostavat.

Ulkomainonta tavoittaa heidät erityisesti kaupoissa ja ostoskeskuksissa, joten näkyvyys ostopaikoissa tai niiden läheisyydessä kannattaa hyödyntää.

Haluatko kuulla lisää ulkomainonnan erityisen hyvin tavoittavista kohderyhmistä? Ota yhteyttä!

Takaisin tutkimuksiin>>

Ota yhteyttä

0207 312 000. tai lähetä sähköpostia sales@clearchannel.fi